"Joku kuiskaili selkäni takana,
tulkaten totuuden valheeksi.
Joku tällainen tuttu,
iski terävällä veitsellä selkääni.
Hyvin tuttu tuo kipu on,
selkä täynnä arpia vain.
Ei ole luottamusta jäljellä yhtään,
ystävyydellä merkitystä lain.
Tämä virtaus kysymysten,
vuoti ulos kuin vesiputous.
Tämä on hyvä oppitunti tunteiden,
samalla myös vaarallinen ammus myrkkyjen.
Luotin täydestä sydämestä,
sieltä paikankin myös sait.
Luotitkin vaan itseesi,
salailemalla kaiken epäilyksen sen.
Luulin sen olevan taivaan enkeli,
joka osoittautui petokseksi mun.
Enkeli katosi tyhjyyteen,
romaanin ollessa vielä keskeneräinen."
-Paula Haverinen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti