"Olen yksinäinen, mutta rakastettu,
Nauran, vaikka kuinka itkettää.
Olen vahva, mutta silti niin helposti haavoittuva,
Unohdan mielummin, anteeksiannon sijaan.
Vihaan vääriä lupauksia,
Olen piilossa todelliselta unelmalta.
Puhun, vaikka pelkään tunnustuksia,
Saalistan hymyjä, tietäen niiden olevan tekaistuja.
Olen heikko, tehdessäni päätöstä,
Mutta vahva, ratkaistaessa ongelmaa.
Särjen sydämmeni silmänräpäyksessä,
ja pakotan itseni elämään sen kanssa.
Minä en halua, mutta usein annan periksi,
En sano ikinä tärkeitä sanoja.
Lopullisesti lähden aina, enkä anna anteeksi.
Aina olen ystävien parissa, mutta silti olen yksin.
En osaa valehdella, mutta en silti uskokkaan
kirkkaaseen hymyyn ja vieraaseen rakkauteen.
Olen huolissani jokaisesta menetyksestä,
ja liian myöhään rukoilen anteeksiantoa.
Minua on helppo ymmärtää,
mutta liian vaikeaa on päästää hänet vähän lähemmäksi.
Olen ylpeä - jos se on mahdollista,
Minä pystyn - todella rakastaa. "
-Paula Haverinen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti