Minkä värinen on rakkautesi?

-       Minkä värinen rakkautesi on minua kohtaan?

-       Mitä?

-       Kysyin minkä värinen on rakkautesi minua kohtaan.

-       En ymmärrä mitä tarkoitat..

-       No okei. Kysy sinä minulta minkä värinen on rakkauteni sinua kohtaan.

Hän haukotteli ja raskaasti hengittäen kysyi:

-       No minkä värinen se onkaan?

-       Vihreä!

Hän lopetti haukottelemisen ja katsoi hölmistyneenä minua

-       Vihreä, minä toistin.

-       Miksei punainen? - kysyi hän hymyillen.

-       Koska punainen tarkoittaa tulipaloa, tulta, liekkejä – kutsu sitä miksi haluat.

-       No mutta juuri punainen väri aina ilmaisee rakkautta!

-       Ei aina, ainoastaan niillä joilla ”palaa”!

-       Eli sinä et ”pala”?

-       En.

-       Kiitos. Tuntuu hyvältä näin päivän alussa kuulla, että sinä et käy kuumana.

-       Onko se paha juttu? Sisälläni palaa nuotio. Ensiksi se palaa todella voimakkaasti, koska sinä teit kaiken oikein, kuten kirjan mukaan. Ennen minua sinä olet jo monesti ”sytyttänyt nuotioita” ja sen takia sinä osaat tekniikan. Ensimmäiseksi sinä löysit sopivan paikat nuotiolle, sitten keräsit lähettyviltä kuivia oksia – kasan pahoinpideltyjä kohteliaisuuksia ja palveluksia, pistit ne oikeinpäin kasaan. Siinä on tarpeeksi nuotion sytyttämiseen. Sen jälkeen sinä lisäät paksumpia puita tuleen. Kun keräsit ”puita” nuotiooni, sinä väsyit. Nuotio palaa kirkkaasti, sinulla on lämmin ja olet tyytyväinen. Mutta jonkun ajan päästä se alkaa sammua. Lähettyvillä ei ole mitään mitä voisi laittaa palaamaan ja lähteä juoksemaan poispäin ei ole voimia. Voit jatkaa mielenhyvää – ottaa vaatteesi pois ja uhrata se nuotioon, mutta kuitenkin jonkun ajan päästä se taas sammuu ja et pysty lähtemään siitä tilanteesta pois, olet sidottuna käsistä ja jaloista. Ja nuotio sammui silti.

Näin käy ilmi että väriltään punainen rakkaus muuttuu todella nopeasti harmaaseen – kuten nuotio muuttui savuun. Harmaa – ei mitään rakkautta.

-       No, no, no – hän sanoi.

Sitten hän kääntyi kyljelleen nojaten päällä käteen ja pistäen kyynärpäänsä tyynyn päälle. Hänen väsymyksensä oli poissa, hän hymyili ja kysyi:

-       Mielenkiintoista, entäs keltainen?

-       Keltaisesta en edes halua puhua – jotenkin paljastava väri. Kiinnittää huomion, sinä katsot sitä – katsot, ja sen jälkeen kaikki ympärilläsi näyttää keltaiselta! Ja muutenkin, alkaa särkemään silmiä.

-       Selvä, se on ymmärrettävää. Musta on myös selvä – se ei ole rakkauden väri.

-       Ei, odota. Rakkaus voi olla minkä värinen tahansa! Rakkaus on itsestään kuin sateenkaari! Joka kerta se kääntyy ihmistä kohti uutena värinä.

-       Niin, mutta ei mustana! – sanoi hän kiihtyneenä.

-       Miksipä ei? Eikö muka ikinä käy niin, että rakkaus tekee ihmisestä vihaisemman, sulkeutuneen ja ihminen muuttuu aggressiivisemmaksi. Ja emme puhu onnettomasta rakkaudesta! Puhumme siitä, miten ihmiset vaikuttavat toisiinsa, se on kuten värien sekoittamista. Sinä – valkoinen väri, minä – musta. Kumpi niistä on ”voimakkaampi”?

-       Musta, totta kai!

-       Miten niin ”totta kai”?! Voimakkaampi on se, jota on enemmän. Ja silti, jos kumpaakin on saman verran, niin ”puhdasta” väriä ei enää saada – puhtaan mustaa tai puhtaan valkoista. Näin käy myös ihmisille. Joku yksi henkilö ”täyttää” toisen omalla värillään, koska hänellä on sitä runsaasti, ja se toinen joko ottaa vastustamatta kyseistä väriä unohtamalla samalla omansa, tai rupeaa taistelemaan ”yhdistelmän” puolesta. Oli lopputulos mikä tahansa, ”puhdasta” väriä ei tule olemaan kummallakaan! Värit ovat jo sekoittuneet.

Hän katsoi minuun keskittyneenä.

-       Violetti, hän sanoi kuin rangaistusta määrätessä.

-       Violetti, - minä virnistin, - ei. Rakkauteni sinua kohtaan ei voi olla violettia. Ensinnäkin, en tykkää siitä väristä ja toisekseen, ei, tähän lopetamme.

-       Vaaleansininen, sininen? – hän jatkoi.

-       En voi itselleni mitään, vaaleansininen merkitsee minulle taivasta! Taivas - on lintuja, linnut - siivet, siivet – unelma! Ja, no, unelma – se on nuoruus. Eli, vaaleansininen tarkoittaa nuorta rakkautta, rakkautta nuoressa iässä, silloin kun olet tullut euforiaan. Sininen taas mielestäni – se on anteeksiannon väri. No en tiedä, eli jos annat kaiken anteeksi ihmiselle – se on sininen.

-       Vihreä, - hän sanoi pehmeällä äänellä.

-       Vihreä, - toistin ja hengitin syvään.

Huoneen täytti hiljaisuus. Hän ei laskenut katsettaan minusta. Tunsin, miten hän halusi hoputtaa minua jatkamaan, mutta yksi väärä sana rikkoisi tämän kauniin hetken. Hän tiesi sen ja siksi ei sanonut mitään.

-       Jokaisena aamuna heräämme samassa sängyssä, - minä aloitin vihdoin, - näen ikkunassa aamuisen valon ja näen sinut. Uuden päivän alku. Vihreä väri – jonkun uuden alku. Jokainen aamu alkaa eritavoin: jonain aamuna verhojen raoista tunkeilevat auringon kultaiset säteet herättävät minut, ja jonain toisena aamuna herään taas sateen rapinaan. Talvella näen ikkunasta valkoisen lumen, kesällä – vihreät lehdet. Maisemat vaihtuvat ikkunan takana, mutta meidän makuuhuoneessa ei. Jokainen aamuni alkaa sinusta. Eli, uusi päivä – sinä. Se on vihreä.

Valmistan sinulle aamiaista ja laitan eteesi kupin vihreää teetä. Tiedän, mistä vihreästä teestä pidät eniten, ja joka kerta kohdatessani tämän teepaketin kanssa kaupan hyllyllä, otan yhden paketin mukaani, vaikka tiedän että kotona on jo kaksi samanlaista. Mitä varten? Koska en halua jättää sinun teetä, eli sinua, kenellekään muulle. Tämäkin on vihreä.

Tiedän, ettet pidä minun vihreästä mekosta, mielestäsi se on liian lyhyt. Juuri siksi haluan pitää tätä mekkoa useammin, en siksi ettet pidä siitä, vaan koska en halua erota sinusta päiväksi, edes mielessäni. Tämäkin on vihreä.

Joskus emme ymmärrä toisiamme, ja joskus riitelemme. Tiedän olevani äkkipikainen, sinä teet aina ensimmäisenä askeleen kohti. Siinä tilanteessa olet aina sininen – annat minulle anteeksi, kun samanaikaisesti minut täyttää keltainen väri. Mutta sinä tulet lähemmäksi, halaat takaapäin, hautaat kasvosi kaulaani ja meidän värimme sekoittuvat. Ja tiedätkö, mitä tapahtuu, kun sekoittaa kaksi väriä; sinisen ja keltaisen?

Ensimmäistä kertaa käänsin päätäni, katsoakseni. Hän oli hyvin tarkkaavainen. Vastaukseksi minun kysymykseen, hän nyökkäsi päätään näkyvästi.

-       Syntyy vihreää väriä, - vastasin häneen katsoen.

Katsoimme toisiamme, mutta luovutin ja käänsin katseeni pois. Hän jatkoi minuun katsomista. Katsoin ikkunaan, aamu oli jo pitkällä. Hymyilin ja jälleen käänsin katseeni häneen.

-       Minkä värinen on rakkautesi minuun? – kysyin hymyillen, antaen katseen vaellella hänen olkapäillään, huulilla ja pysähtyä hänen silmissään.

Hetkessä hän oli minun yläpuolella, laskeutui käsiensä varassa lähemmäksi ja suuteli.